Eilen löysin Koirasta 4 punkkia. Olivat eläviä, käveleviä. Montakohan punkkia on porautunut Koiran ihoon? Täytyy tehdä punkkitarkastus ja laittaa myrkyt kaapista koirien ihoon...

Huhti- ja toukokuun viikonlopun on täyteenbuukattuja. Koiranäyttelyitä tai jotain muita tapahtumia, joissa Koira on pääosissa.

Jossain vaiheessa toukokuuta olisi tarkoitus kokeilla epävirallisissa Koiran kykyjä esteiden seassa. Sanotaan, että kannattaa kiirehtiä hitaasti, mutta täytyy ihan rehellisesti myöntää, että pilotilla ja autonkuljettajalla olisi kova hinku päästä takaisin kisapyöritykseen. Taukoa kisaradoilta on ollut jo liian kauan, jotain oleellista puuttuu elämästä, tulihan edellisten koirien kanssa kisattua jatkuvasti vuodesta -99, aina syksyyn -05 asti, kunnes koira nro kolmen fysiikka petti. Ehkä osasyy tähän ns kilpailuviettiin on niissä nuoruusvuosissa, jotka tuli vietettyä estehevosten hoitajana...veri vetää kisaamaan, vaikken tunnustakaan olevani kilpailuihmisiä. Tavoitteet eivät ole korkealla. Pelkistettynä tavoitteet ovat: Hyvä fiilis ja koiralle elämyksiä ja tekemistä. Kaikki, mitkä irtoaa tuon lisäksi on plussaa.

Koira on taas oma itsensä. Tälläkin kertaa selvittiin pennuista muutamalla (n.5 kpl) maakuoppia ja ikuisella petaamisella. Yksi pentu syntyi ja se oli iso oranssinen lelupallo, jonka ikävä ihminen takavarikoi heti, kun Koiramamma sen löysi pihalta. Tämä huutavan oranssinen muovinen pallo tuotiin eräänä pimeänä iltana sisätiloihin, hartaan autuaasti kantaen. Koiramamma taisi jopa vastata kysymykseeni, kun ulko-oven pariskunnalle avasin. Vastaus kysymykseeni oli kutakuinkin piiiiiiiitkä "yyyyyyh", kun kysyin jos tämä nyt on SE pentu, jota varten on pihamaa kaivettu siihen uskoon, että luulis meillä salaojitukset olevan käynnissä.

Koska Koiraseni selvästi on enemmän tai vähemmän sekaisin valeraskauden aikana, eikä oikein liiku samoilla aaltopituuksilla autonkuljettajansa kanssa, on todettava, että valeraskauksien aikoihin on turha yrittää mitään ylimääräistä, kuten esim koesuorituksia. Tämä fakta on laitettava muistiin tulevaa varten.

Eli Koira elää taas iloista, vauhdikasta, ilkikurista elämäänsä. Oranssi pallopentu lepää rauhassa tuossa vaatekirstussa, ehkä senkin voisi vapauttaa vankilastaan odottamaan seuraavaa synnytystä ;o))  

Voi itkujen itku! Miten ihmiset voi olla niin pönttöjä, etteivät ilmoita poissaoloistaan etukäteen?? Kouluttaja ajaa monta kymmentä kilometriä hallille ja kääntyessäään pihaan, eli n. 5 minuuttia ennen harkkojen alkua, YKSI ryhmäläisistä ilmoittaa, että on estynyt tulemaan! Eli taas ryhmä kutistui rusinan kokoiseksi. Skarppausta hyvät ihmiset!

Minä ja Koira siis oltiin ainoina paikalla, emmekä me edes kuuluta tuohon kyseiseen agiryhmään, ollaan vaan vierailevia 'tähtiä'. Noh, pidettiin pienet keppitreenit ja harjoiteltiin kepeille tuloa eri kulmista. Laitettiin kepit keskelle ja keppien molemmin puolin kaks estettä ja siitä sitten eri tulosuunnista pyöritystä. Kuten olen aikaisemmin maininnut, Koira ei kauaa jaksa, joten ei hiottu liikoja, mutta kokeilin valssausta, olanyliottoa ja takanaleikkausta kepeille ja alokasKoira onnistui hienosti. Eli summasummarum: Koira taitaa osata kepit esteistä parhaiten. Kova hinku Koiralla on jokaiselle kontaktiesteelle ja lukitsee ne, eli niiden kanssa tulee vielä mietiittävää. Koira siis on ymmärtänyt miltä esteeltä tulee varsinaista palkkaa!

Hallista tai no, maneesista löytyi uusi tuttavuuskin! Koiran oma peilikuva! Ihan alussa Koira pinkaisi hallin nurkkaan ja luulin sen lähteneen varpusten perään, mutta mitä vielä, nurkassa oli iso, uusi peili ja Koira kävi tutustumassa....itseensä! Aina oppii jotain uutta...

Ah, toinen tämän talven lomaviikoista on alkanut! Käytiin koirien kanssa pitkällä metsäkävelyllä ja taas näkyi merkkejä tulevasta kesästä. Automatkalla metsään bongasin töyhtöhyyppiä pelloilla ja heti kun olin autosta ulos noussut, tervehti peipponen minua; ensin kauniilla liverryksellä, mutta sitten varoitusäänen kera.

Puolessa välissä metsäkävelyä, pienen koivikon kohdalla, jotain rasahti viistosti vasemmalla. Koirat onneksi olivat edellä, sillä noin kymmenen metrin päästä takavasemmalta ponkasi vitivalkoinen jänis laukkaan. Ja kun tuosta valkoisesta välähdyksestä selvisin ja kävelin n.100 metriä, saavuin peltoalueelle, jolla usein näen kauriita. Katsoin jälleen takavasemmalle, kauempana olevalla pellolla laidunsi yksinäinen kauris! Voi kuinka pienet hiljaiset hetket antavatkaan energiaa.

Energiaa siinä määrin, että nyt on matot vietynä ulos ja pitäisi aloittaa pääsiäisviikon siivous. Ei mitään suursiivousta, vaan kerätä hiekat pois lattioilta. Turhaa työtä, mutta joskus lattiat on todellakin pestävä.